Läheinen ihminen lähti tästä maailmasta. Alla siitä kokemuksesta syntyneitä mietteitä.
Kuoleman lähellä kyyneleet ovat suruksi naamioitunutta rakkautta. Kaikki muu menettää merkityksensä ja kutistuu jäljelle jää vain yksi Kuinka valtava onkaan ihmisen sydän että sinne mahtuu näin iso rakkaus Eikä sinne oikeastaan mitään muuta mahdukaan.
Ihmisen keho kuolee siksi, että tämä elämä on tullut valmiiksi, ja henki irtaantuu maallisesta asuinsijastaan. Henki ei koe kuolemaa, se vain muuttaa olomuotoaan ja jatkaa matkaansa kohti suurta kaikkeutta vapaana, iättömänä ja onnellisena.
Perinteinen pariviikkoinen NG Nandin ohjaama kevätretriitti sai tänä vuonna uuden käänteen. Koronavirusepidemiasta johtuvat kokoontumis- ja matkustuskiellot veivät retriitin verkkoon, se toteutettiin online-versiona johon siis osallistuttiin kotoa käsin. Ohjattuja harjoituksia oli kahdesti päivässä, ja luonnollisesti niiden välillä omaa harjoitusta. Retriitti kesti 13 päivää.
Oikeastaan tämä retriitin toteutuminen kotiversiona oli todella hyödyllistä. Koska mentorini ja hänen kurssinsa ovat Sveitsissä, on minulle matkustamisen kautta syntynyt alitajuinen ajatusmalli siitä, että ”henkiset asiat ovat muualla kuin kotona, kotona on tavallinen arki.” Mutta henkinen tie ei johda kovin pitkälle, jos siihen suhtautuu kuin se olisi elämästä erillinen osio, kuin harrastus. Niinpä tämä retriitti oli omiaan tuomaan harjoituksen entistä tiiviimmin yhteen elämäni kanssa: Lounastauolla käytän koirat ulkona – keskityn samalla havainnoimaan hiljaisuutta. Pysyn tässä hetkessä, kun laitan ruokaa. Lausun mielessäni mantraa, kun käyn nukkumaan. Tuntuu kuin koko talomme ilmapiiri olisi muuttunut, meillä kotona on rauhan ja hiljaisuuden ihana energia. Juuri retriitin päättymisen jälkeen eräs tuttava kävi kylässä, ja hän sanoi huomanneensa, kuinka pystyi ensimmäistä kertaa pitkään aikaan todella rauhoittumaan meillä ollessaan.
Tuli taas kerran todistettua, että fyysinen etäisyys ei merkitse mitään, kun pysyn tietoisena sisäisestä yhteydestä. Tietoisuudella ei ole rajoja.
Retriitin suurin anti olikin tämän rajattoman tietoisuuden, Itsen kokeminen. Ohjattujen harjoitusten avulla sisältäni avautui ”paikka”, joka tuntui siltä kuin olisin tullut kotiin pitkän uuvuttavan vaelluksen jälkeen. Siellä oli hiljaista, rauhallista, lempeää, levollista. Mutta tuo paikka ei ollut uusi, eikä erillään minusta. Se olen minä itse, ja olen tuntenut sen aina.
Kysymyksistä olennaisin. Vastausta voi etsiä sulkemalla pois kaiken, mitä en ole.
En ole tämä keho, enkä nämä päässäni ilmestyvät ja katoavat ajatukset. En ole myöskään nämä tunteet joita tunnen. En ole nämä sormet näppäimistöllä. En ole tämä talo jossa asun. En ole nämä vaatteet jotka ovat päälläni. En ole yksikään näistä asioista, ne ovat objekteja. Minä olen se, joka havaitsee objektien olemassaolon. Tykkään tästä innostuksesta jonka kirjoittaminen synnyttää, mutta en ole se. Samalla kun olen innostunut, huomaan että sen tunteen taustalla on jotakin paljon suurempaa, joka kuulee näiden sanojen ilmestyvän, katselee näppäimistöllä poukkoilevia sormia, ja on täysin tyyni.
”The thought ‘who am I?’ will destroy all other thoughts, and like the stick used for stirring the funeral pyre, it will itself be burnt up in the end. Then, there will be Self-realization.”
”Onnellisuus on sinun luonnollinen olotilasi.” Kuva lainattu Facebook-sivulta.
Ajatella, että onnea ei tarvitsekaan tavoitella. Se asuu sisälläni jo valmiiksi – jos en tunne sitä, se on vain hämärtynyt koska tietoisuuteni on harhautunut samaistumaan negatiivisiin ajatuksiin. Kun päästän irti haitallisista ajatuksista ja tunteista, luonnollinen olotilani pääsee astumaan esiin.
”Pidä huolta sisäisestä puutarhastasi. Poista kasvit joita et halua, ja ravitse niitä jotka haluat.” Kuva lainattu facebook-sivulta.
Kitken puutarhasta rikkaruohoja, jotta ne eivät tukahduttaisi kukkivia perennoja. Mikä pätee puutarhassa, pätee myös talossa: miksi en kitkisi sisältäni pelkoja ja epäilyksiä, jotka tukahduttavat ilon ja vapauden? Siihen tarvitaan päättäväisyyttä, mutta aggressiivinen ei tarvitse olla. Nitkutan vuohenputken varovasti juurineen irti, heitän sen pois ja sanon heippa!
Terveisiä kevätretriitiltä Sveitsistä! Yhtenä sateenraikkaana aamuna kuljeksin metsän laitaan tuulettamaan keuhkojani. Raikkaan ilman lisäksi sain kuulla lintujen kevätkonsertin. En tiedä kuuluuko se nauhoituksesta, mutta metsässä lintujen kuunteleminen toi voimakkaasti esiin tilan tunnun. Äänet olivat kaikkialla ympärilläni, minä kuuntelijana keskellä. Tarkkaavainen kuunteleminen toi minut tähän hetkeen ja sitä kautta läsnäolon tilaan.
