– Oivalluksia hiljaisuudesta
Kuinka usein olenkaan taistellut! Pyhä yritykseni on ollut meditoida hiljaisuudessa, ja sen sijaan olenkin kohdannut vain kakofoniaa pääni sisällä. Alitajunta siellä haluaa huomiota ja draamaa. Ja jossain vaiheessa, ymmärrettyäni että voin kohdella omia ajatuksiani ja vastarintaa hyväksyvästi, kuin kiukuttelevaa lasta, meteli alkoi hiljentyä, loitontua. Meditaatio lakkaa olemasta taistelua kun minä lakkaan taistelemasta itseäni vastaan.
Että tosiaan! Alitajuiset ajatukset ovat virtaa, ja läsnäolon tilassa ollessani pystyn tarkkailemaan tuota virtaa. Olemaan ulkopuolinen todistaja. Sehän tarkoittaisi, että havaitsen ajatukseni itseni ulkopuolella – minä en ole yhtä kuin nuo ajatukset.
Toimi sen mukaan: voin siis päättää haluanko näitä ajatuksia. Ovatko ne minulle hyväksi vai ovatko ne tuhoisia? Tarvitsenko niitä vai voisinko kehottaa niitä lähtemään?
Kehitä myötätuntoa itseäsi kohtaan.
Joskus, jostain, luin kysymyksen: kuuntele, miten puhut itsellesi, ja mieti, puhuisitko parhaalle ystävällesi samoin.
Miksi itseään tulee niin helposti ruoskittua? En todellakaan puhuisi kenellekään niillä sanoin, kuin entisaikojen sisäinen diktaattorini. Opettelen sen sijaan puhumaan itselleni kuin parhaalle ystävälleni – ystävällisesti, ymmärtäen, kannustaen.
Niin, en tiedä. Menneisyyttä ei enää ole, tulevaisuus ei ole vielä täällä, joten jäljelle jää vain nykyhetki. Läsnäolo. Minä. Olen se polku.
Tämä on yksi lempisivuistani kirjassa! Minua huvittaa kovasti se mielikuva, että olen onnellisuuden valtameren rannassa, kellun jo vedessä mutta pidän viimeisillä voimillani kiinni persoonallisuuteni laiturista ja kiljun: eiiiii, enhän minä voi olla onnellinen sillä minulla on henkilökohtaisia ONGELMIA!
Tätä oivallusta ei oikeastaan voi lukea. Se pitää hengittää.
Niin, kesti kauan ymmärtää, että todellisen Itsen luokse ei ole pukukoodia tai pääsyvaatimuksia. Minulla pitää olla vain kiinnostusta, aito halu –
ja ehkä hiukan harjoitusta. Asiantunteva Opas on myös korvaamaton apu.
Tunnistan ja tunnen sen osan itsessäni. Se on ollut aina läsnä. Se on aina ollut mukana elämässä, ikäänkuin taustaäänenä (kyllä, sanon hiljaisuutta ääneksi). Siinä hiljaisuudessa on rauhaa, kotoisuutta, turvaa, lohtua, läsnäoloa, vapautta. Se olen minä Itse.