Perinteinen pariviikkoinen NG Nandin ohjaama kevätretriitti sai tänä vuonna uuden käänteen. Koronavirusepidemiasta johtuvat kokoontumis- ja matkustuskiellot veivät retriitin verkkoon, se toteutettiin online-versiona johon siis osallistuttiin kotoa käsin. Ohjattuja harjoituksia oli kahdesti päivässä, ja luonnollisesti niiden välillä omaa harjoitusta. Retriitti kesti 13 päivää.
Oikeastaan tämä retriitin toteutuminen kotiversiona oli todella hyödyllistä. Koska mentorini ja hänen kurssinsa ovat Sveitsissä, on minulle matkustamisen kautta syntynyt alitajuinen ajatusmalli siitä, että ”henkiset asiat ovat muualla kuin kotona, kotona on tavallinen arki.” Mutta henkinen tie ei johda kovin pitkälle, jos siihen suhtautuu kuin se olisi elämästä erillinen osio, kuin harrastus. Niinpä tämä retriitti oli omiaan tuomaan harjoituksen entistä tiiviimmin yhteen elämäni kanssa: Lounastauolla käytän koirat ulkona – keskityn samalla havainnoimaan hiljaisuutta. Pysyn tässä hetkessä, kun laitan ruokaa. Lausun mielessäni mantraa, kun käyn nukkumaan. Tuntuu kuin koko talomme ilmapiiri olisi muuttunut, meillä kotona on rauhan ja hiljaisuuden ihana energia.
Juuri retriitin päättymisen jälkeen eräs tuttava kävi kylässä, ja hän sanoi huomanneensa, kuinka pystyi ensimmäistä kertaa pitkään aikaan todella rauhoittumaan meillä ollessaan.
Tuli taas kerran todistettua, että fyysinen etäisyys ei merkitse mitään, kun pysyn tietoisena sisäisestä yhteydestä. Tietoisuudella ei ole rajoja.
Retriitin suurin anti olikin tämän rajattoman tietoisuuden, Itsen kokeminen. Ohjattujen harjoitusten avulla sisältäni avautui ”paikka”, joka tuntui siltä kuin olisin tullut kotiin pitkän uuvuttavan vaelluksen jälkeen. Siellä oli hiljaista, rauhallista, lempeää, levollista. Mutta tuo paikka ei ollut uusi, eikä erillään minusta. Se olen minä itse, ja olen tuntenut sen aina.
